Hevostaitokerhot

HEVOSTAITOKERHOT 
 

Ratsastusseura Skara järjestää Ratsastuskeskus Viikissä hevostaitokerhoja, joissa opetellaan hevostaitoja, joita jokainen ratsastaja tarvitsee ponien ja hevosten kanssa toimiessaan. Ohjaajina toimivat koulutetut nuoret, joilla on usean vuoden kokemus poninhoitajina ja ratsastajina. Jokaisessa kerhossa on kaksi  tai kolme yli 14-vuotiasta ohjaajaa.

Kerhoissa tähdätään hevostaitomerkkien suorittamiseen.  Kaikki merkkikokeet ovat vapaaehtoisia, ja järjestetään kerhojen jälkeen. Kerhoista peritään maksu.

Kerhojen tarkoitus on opettaa hevostaitoja pääosin teoriassa, mutta myös käytännössä. Kerhoissa ei ratsasteta. Nappiksissa noin puolet kerhokerroista on teoriaa, ja puolet kerroista on tallissa ponien käsittelyä ja hoitoa. Ja välillä myös leikitään ja pelataan.

Kerhoon pukeudutaan lämpimiin ja kulutusta kestäviin talli-/ulkovaatteisiin ja kosteutta kestäviin kenkiin. Osa kerhomateriaalista on SRL:n Kaviouralla- ympäristössä. Tätä varten kerholaisella olisi hyvä olla mukana kännykkä tai tabletti jolla pääsee nettiin. 

Kerhot on tarkoitettu Skaran täysjäsenille. Green card tai kannattajajäsenyys ei kelpaa.  Skaraan voi liittyä täällä.
Poikkeus tähän on, mikäli kerholainen ratsastaa vakiotunneilla Ratsastuskeskus Viikissä ja kuuluu johonkin toiseen seuraan. 
 

KEVÄTKAUSI 2023



SRL uudistaa hevostaitomerkkejään. Lue lisää uutisesta. 
 


Kevätkaudella Skara järjestää ainakin seuraavat kerhot:

Tervetuloa tallille-Hevostaito 1- TUTTIS

Kerhossa opetellaan poniasioita ikään sopivalla tavalla leikkiä ja iloa unohtamatta.
Kerhossa suoritetaan SRL:n uudistettu Hoito 1- merkki. Merkin teemoja: Hevonen eläimenä, rakenne ja ruumiinosat, aistit, pakoreaktio, perustarpeet, elinympäristö, tallipukeutuminen, tallisäännöt.
Kerho sopii hyvin aivan aloittelijoille.
Ikähaarukka 6-9v. Tuttis kokoontuu 7 kertaa ja lopuksi suoritetaan uusi (2024) Hevostaito 1- merkki. 
Tuttis maksaa 20e. 
Tuttis on lauantaisin klo 14.45-15.30 TUTTIS ON TÄYNNÄ

 

PikkuNappis 8-10v jatkava ryhmä  maanantaisin klo 18-19. Kevätkaudella suoritetaan uudet (2024) Hevostaito 1-,  2 - ja 3- merkit. Ryhmä on täynnä.



NAPPIS 10 (v 2024 aikana 10v) -13v (hevostaito 1,2 ja 3)


Kevätkauden kestävä (15 kertaa + merkkikokeet) poninhoidon peruskurssi.
Nappiksessa tähdätään SRL:n Hevostaito 1-,2- ja 3- merkkien suorittamiseen. Luvassa myös leikkiä ja muuta mukavaa.
Kerholaisella on hyvä olla jo hiukan hevoskokemusta.  
Tämä kerho ei sovi alkeiskurssi/miniponi/nappulatuntilaisille. 
Hinta 50e
Nappis on torstaisin klo 18-19 NAPPIS ON TÄYNNÄ


TERKKA- HEVOSEN TERVEYDENHOITO- Hevostaito 5- kerho


Kerhossa perehdytään hevosen terveydenhoitoon ja siinä käsitellään seuraavia teemoja:  terveen hevosen tuntomerkit, normaalit elintoiminnot,hevosen perusterveydenhoitoa (rokotukset, kengitys, hammashuolto, loistorjunta) ja perhedytään talliapteekin sisältöön. Lopuksi merkkisuoritus jossa on sekä teoriakoe että käytännön koe. 
Kerho sopii Perushoitomerkin (tai  uuden Hevostaito 3- merkin) jälkeen. Sopii hyvin myös vanhan Hoito1 - merkin tehneille.  Ikäraja on 10v. Kerho kokoontuu 11 kertaa ja maksaa 40e.

Hevosen terveydenhoito- kerho on keskiviikkoisin klo 18-19






 

Kerhoilmoittautumisesta:  


Kerhoihin ilmoittaudutaan lomakkeella, joka aukeaa TÄSSÄ tiistaina 2.1 klo 18.

Kerhotoiminnan kysymyksiin vastaa nuorisovastaava Hanna Seiro: hanna.seiro (at) gmail.com 
 

 

Kuva: Carolina Husu
Kuva: Carolina Husu